Selailin vanhaa Suomen Kuvalehteä ja löysin kauniin runon joka minun on ihan pakko kirjata ylös.

Lumihiutaleet                                                           

Lumihiutaleet harsoon hienoon

nyt käärivät martaan maan,

sadun aikaan talvisen tienoon

kuin unten unnuillaan.

 

Ne leijuu kuin valkeat perhot,

kidekuurassa karkeloi

kuun eess` on kuin valkeat verhot

yli tien hämyn tiut soi.

 

Ne muuttavat männynneulan,

kristalliksi pienenkin puun,

kun aurinko kuin läpi seulan

luo maailman muun.

 

Sun ihmiskatseesi kohtaa

iäisyyksien ihme vain

säde ripsien raossa hohtaa

avaruuksia heijastain.

 

Elos kuiluhun täyttyy lunta,

otit ankaran askelees,

levon saat, näet valkoista unta,

nyt on sielusi suuri ja sees.

Oulunkylässä 13.1. 1927