Olen aina pitanyt puista.  Pieneen rivitalopihaani en ole saanut mahdutettua kuin pari omenapuuta.  Pensaita on vähän enemmän.  Mökkipihassa, joka on isompi, voin toteuttaa halujani.  Olen istuttanut sinne omenapuiden lisäksi kirsikkapuun.  Sen versoja istutin viime syksynä muutaman ympäri puutarhaa.  On mielenkiintoista nähdä keväällä lähtevätkö ne kasvuun.  Havupuista olen istuttanut serbiankuusen ja koreanpihdan tavallisten kuusentaimien lisäksi.  Viime kesänä ostin pähkinäpensaan taimen Turun kasvitieteellisestä puutarhasta.  Mongolian vaahterakin minulla on.
Katselen aina keväällä minkä puun -tai pensaantaimen tänä vuonna istutan. Puut eivät ole runsaskukkaisia tai satoisia, mutta ne antavat niin paljon muuta.  Tuoksut ovat meheviä ja ne antavat linnuille pesäpaikkoja ja ruokaa.  Mitä minä enempää voisin vaatia. 
Puut saattavat vaatia kymmeniä vuosia kasvuaikaa ennenkuin ne ovat täysi-ikäisiä.  Niistä riittää ihailtavaa seuraavallekin sukupolvelle.  Marjapensaat antavat satoa ensimmäisistä vuosista alkaen.  Kaikki kasvit suuret ja pienet ovat iloja elämän taipaleella.