Juhannusruusu kukki viikon myöhässä.  Kaikki muukin tämän ihmisen istuttamat kasvavat jälijunassa.  Kylmä kevät ja viileä alkukesä on viivästyttänyt kasvamista.  Se on vielä arvoitus ehtiikö ja jaksaako vihannekseni kasvaa täysimittaiseksi.  Ainakin porkkanat ovat kärsineet.  Ensimmäisen kerran laitoin porkkanoita nauhassa maahan, ettei tarvitsisi harventaa.  Eihän niitä erota rikkaruohojen seasta, kun ei ole selkeää riviä.  tulin varmaan nyppineeksi osan porkkanantaimistakin.
Sipulit, purjot, kyssäkaalit ja salaatti ovat jonkunlaisessa kasvussa.  Olisi toivottavaa kesän muuttuvan otolliseksi kasvulle.  Yöllä vähän sadetta ja päivällä auringonpaistetta.