Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja
rap

Kerron puutarhani edistymisestä ja tapahtumista.  Puutarhani sijaitsee Satakunnassa. Harrastan kirjoittamista ja valokuvaamistani puutarhan lisäksi. Välillä livahdan keittiön puolelle ruuan laittoon. 

  Oman sivuni osoite on www.railiparkkinen.nettisivu.org josta löytyy muiden harrastusteni tuotoksia.

Kävijälaskuri
Kukkien ystävä

Kello
Kirjani

 Runokirja lapselle tai luonnonystävälle

Äitienpäivänä

13.05.2012 - 14:30 / Kategoriat: harrastus, kukat, luonto, maaseutu, puutarha
Kukkia kaikille äideille.  Olen kyllä irtokukkia vastaan, mutta sellaisia kukkia on mukava saada jotka on ilona seuraavinakin vuosina.  Kylmä oli tämäkin viikonloppu.  Lauantaina satoi, mutta sain härkäpavut istutettua navetan seinustalle.  Ensimmäinen kokemus niistä tuli siis koettua.  Toivottavasti tulee satoakin.  Jonkun verran oli kesä edistynyt siellä mökillä.  Puissa ei kyllä ollut oikein edes hiirenkorvia.  käki kyllä jo kukkui aamulla.  Pakkasen puolella oli lämpötila aamulla. 
Aurinko sentään näyttäytyi näin äitienpäivänä. 
Viime vuonna istutin jo kukkineet narsissit sinne tänne.  Hienosti ne kukkivat karussa maassa. 

Mietteitä

06.05.2012 - 15:57 / Kategoriat: harrastus, koti, kukat, luonto, metsä, puutarha
 Kävin rautakaupan puutarhamyymälässä ja nappasin mukaani mukavan katalogin jossa on tavallisemmat kasvit ja menestymispaikat.  Tietysti se oli mainoslehtinen, mutta sen voisi säilyttää seuraavaa vuotta varten.
 Lehdykäisen nimi on Puutarhan ilo.  Sopiva nimi sille.  Siellä olisi ollut paljon mukaan ostettavaa.  Hillitsin kuitenkin itseni ja ostin vain puisia laattoja kasvimaan polkua varten.  Vielä ei ole kesäkukkien aika pitkään aikaan.  Kukkia voi jo ihailla luonnossakin.  Valkovuokot ovat ryhtyneet kukkimaan.  Onhan kohta äitienpäivä.  Haluaisin joskus yrittää siirtää niitä metsäpolkuni varteen maalle.  Pohjois-Satakunnassa kun niitä ei ole.  Ainakaan meidän mökin läheisyydessä.
Täällä Porissa niitä on joka paikassa.  Onneksi nyt sattui kamera lenkille mukaan ja otin kuvan.





Vähän vuokot nyökkivät kun oli niin pilvinen päivä.  Ei sekään ole minkään näköinen jos olisi vain yksi kukka, mutta monta tekee jo hienon vaikutuksen.

Alppiruusu

12.04.2012 - 17:50 / Kategoriat: harrastus, kukat, maaseutu, metsä

"Mitä talvenkestävämpi lajike on kyseessä, sitä rullamaisempi lehtien muoto on talvella. Tiivis lehtirulla pienentää lehden aurinkoon päin olevaa pinta-alaa ja sitä kautta haihdutusta."

 Tämän tiedon luin Puutarhatalo Sydänmaan sivulta.  Oma, viime vuonna istutettu alppiruusu on talvehtinut ihan hyvin ja edellisvuotinenkin on vielä hengissä.  Kukat ovat metsäpolkuni varrella.  Siellä on tällä hetkellä kaksi alppiruusua, atsalea, vuorenkilpi ja muita pihassa kasvavia kasveja.  En ole niitä kastellut kuin istuttaessa.  Maa on hapan kun on mäntypuiden keskellä.  Varjoakin puut antavat, etteivät alppiruusut ole ainakaan koko aikaa auringonpaahteessä kesällä.  Alppiruusut kuulemma viihtyvät ryhmässä, joten luultavasti tänäkin keväänä istutan yhden.   On kovaa työtä kaivaa kiviseen metsään kuoppaa, se käy jo työstä.  On silti hienoa kun saa jotain kasvamaan niinkin karuun maahan.   

Kevätretki Tampereelle

01.04.2012 - 15:49 / Kategoriat: harrastus, kaupunki, kukat, luonto, valokuvaus
Lähdimme eilen extemporeematkalle Tampereelle, kevätretkelle.  Ensin ei kyllä siltä tuntunut.  Lunta oli yöllä tullut monta senttiä ja lisää oli tulossa.  Onneksi sentään määränpäässä aurinko näyttäytyi.  Sain kuvattua vähän ja ostettua kaikennäköistä.  Ikeaan ei sentään menty.  Plantageenissä poikettiin ja ostin porkkanansiemeniä, salaatinsiemeniä, puksipuuntaimen ja pari miniruusua.  Ruusut olivat ihan heräteostos.  Ne oli pakko ostaa kun ne olivat niin pieniä jä söpöjä.

Kevät koittaa puutarhalla

25.03.2012 - 17:40 / Kategoriat: harrastus, koti, kukat, maaseutu, puutarha
Ensimmäisenä pukkaavat maan pinnalle raparperi, humala ja syksylla istutetut kukkasipulit.  Seinän vierustalla suojassa Päivänlilja yrittää ylöspäin.  Nyt on maaliskuun loppu, huhtikuu alkamassa.  Liian aikaisin alkuun lähteneet kasvit saattavat tuhoutua yöpakkasissa, joita vielä aivan varmasti tulee.
 Sormet syyhyävät jo multaa tonkimaan ja haravoimaan.  On vielä kuitenkin liian aikaista, kun ei asu Rymättylässä, jossa jo uutta perunaa istutetaan maahan.  Olen jo hiukan aloitellut keväthommia.  Omenapuun oksia katkoin rivitalon puutarhassa.  Kevätruiskutus on tarkoitus tehdä lähipäivinä.  Mökkipihan omenapuut jätän pääsiäispyhiksi. 
Silmut ovat puissa ja pensaissa paisuneet.  vähän enemmän lämpöä ja kosteuttta niin kasvu pääsee vauhtiin.



















Kodin Puutarhassa kuvalehden artikkelissa Oksat pois Outi Tuohimaa kirjoittaa omenapuun leikkauksesta.  "Jotta puusta kasvaa kaunis ja satoisa, ja jotta se kestää runsaankin sadon painon, sitä pitää muotoilla."  "Mutta harvoin edes taitamaton saa puuta ihan pilalle".
Olen itse odottanut sitä runsasta satoa monta vuotta.  toiset laadut antavat odottaa satoa.  Valkeakuulaasta sain kyllä satoa aika nopeasti, mutta keltakaneli ja lobo ovat vielä sadottomia.  Tosin loboa pääsivät mökillä myyrät ja peurat närhimään ja keltakanelilla rivitalon pihassa on kolmas vuosi menossa.  Jospa tänä kesänä olisi se antoisa vuosi.





 

Puutarhan suunnittelua

20.03.2012 - 17:49 / Kategoriat: harrastus, kukat, maaseutu, puutarha, valokuvaus
  Kevät on toki ensin, mutta kesä tulee seuraavana.  Heinäsirkkojen siritys korvissa soi, jos kuulee sen vielä. 
Puutarhan suunnitteleminen etukäteen on puoli voittoa.  voi edetä suunnitelman mukaan tai muuttaa sitä töiden etenemisen tahtiin.  Puutarha ei tule, eikä saakaan tulla, valmiiksi yhden kesän aikana.  Mitä sitä sitten seuraavana vuonna tekisi jos työt on tehty. 
Mielestäni parasta puutarhan tekemisessä on uuden luominen.  Ei se sitten enää hauskaa ole jos ei ole mitään uudistettavaa.  Muutoksia saa ja pitää tehdä puutarhassa vuosittain.  Kasveja kuolee tai ne rönsyilevät liikaa. 
Olen viimesyksynä aloittanut puutarhan uudistamisen mökkipihalla.  Kasvimaata pienennettin ja aikeissa on perustaa siihen kukkiva keidas.  Tässä on kuvassa aihio minkä viime syksynä sain aikaiseksi.  Siitä on tänä keväänä tarkoitus jatkaa.  Töitä on paljon.
Tulppaanit ja muut sipulit on istutettu.  Koska mökki on ihan maaseudulla siellä ovat riesana myyrät, rusakot ja muut eläimet.  Voi olla ettei maasta nouse tulppaanin tulppaania. 

 

Pensaat ja puut

18.03.2012 - 15:51 / Kategoriat: harrastus, koti, kukat, luonto, maaseutu, puutarha, valokuvaus
Olen aina pitanyt puista.  Pieneen rivitalopihaani en ole saanut mahdutettua kuin pari omenapuuta.  Pensaita on vähän enemmän.  Mökkipihassa, joka on isompi, voin toteuttaa halujani.  Olen istuttanut sinne omenapuiden lisäksi kirsikkapuun.  Sen versoja istutin viime syksynä muutaman ympäri puutarhaa.  On mielenkiintoista nähdä keväällä lähtevätkö ne kasvuun.  Havupuista olen istuttanut serbiankuusen ja koreanpihdan tavallisten kuusentaimien lisäksi.  Viime kesänä ostin pähkinäpensaan taimen Turun kasvitieteellisestä puutarhasta.  Mongolian vaahterakin minulla on.
Katselen aina keväällä minkä puun -tai pensaantaimen tänä vuonna istutan. Puut eivät ole runsaskukkaisia tai satoisia, mutta ne antavat niin paljon muuta.  Tuoksut ovat meheviä ja ne antavat linnuille pesäpaikkoja ja ruokaa.  Mitä minä enempää voisin vaatia. 
Puut saattavat vaatia kymmeniä vuosia kasvuaikaa ennenkuin ne ovat täysi-ikäisiä.  Niistä riittää ihailtavaa seuraavallekin sukupolvelle.  Marjapensaat antavat satoa ensimmäisistä vuosista alkaen.  Kaikki kasvit suuret ja pienet ovat iloja elämän taipaleella.

Kukkaset ja valinnan vaikeus

17.03.2012 - 12:05 / Kategoriat: harrastus, kukat, puutarha, valokuvaus
 Nyt alkaa olla aika tehdä valintoja mitä kukkasia istuttaisin puutarhaani.  Perennat ja ruusut ovat pitkäaikaisempia valintoja, mutta kesäkukkaset on valittava joka kevät.  Istutanko siemenet jo sisälle vai odotanko multaan istuttamiseen saakka.  Joka kesä on saatava kokeilla jotain uutta.  On hienoa kun voi tallentaa valokuviin onnistumiset kukkarintamalla. 
Kehäkukkaset ja samettikukkaset ovat aina varmasti kukkivia.  Niitä kannattaa suosia.  Olen huomannut ettei kannata tällaisen laiskemman puutarhaharrastajan ottaa mieliharmikseen kuivuutta kestämättömiä tai hallanarkoja kukkia. 

Multapeukalon hommia

26.02.2012 - 15:23 / Kategoriat: elämä, harrastus, koti, kukat

Multapeukalo alkaa väpättää kun kevätaurinko paistaa.  Mullanvaihto sisäkukille on jo pakko tehdä.  Saint-Pauliat saivat uudet mullat.  Joulukaktus on vasta jouluksi hommattu, eikä tarvitse vielä mullanvaihtoa.  Lisäsin vain pienen kerroksen vanhojen päälle.

Appelsiinin siemenistä kasvatetut taimet laitoin isompiin ruukkuihin, jos ne nyt sitten menestyisivät.  Halvalla uusia viherkasveja.  Pari kukkivaa esikkoa täytyi ostaa kaunistukseksi.  Vielä on istuttamatta kaapissa talveaan viettäneet Mustanmerenruusun siemenet.  Istutin ikkunalle vähän persiljaakin.  Vielä saa toista kuukautta odottaa, että saa laittaa esikasvatukseen kukkien siemeniä tai jotain muuta.  Tästä se istutuskausi kuitenkin lähtee.  Aurinko nousee korkeammalle joka päivä, alkaa multapeukalon toiveaika.

Kukkakortti

24.01.2012 - 18:25 / Kategoriat: harrastus, kortit, kukat, puutarha

Puutarhablogi vaatii välillä kukkasenkuvia.  Sain Latviasta kauniin orvokkikortin.  Sitä on mukava ihailla kun kevät on vielä kaukana, eivätkä sisäkukatkaan liiemmin kukoista.  Puutarhalehdet alkavat kiinnostaa ja suunnitelmat istutuksista muhia päässä.  Ensimmäinen siemenkuvastokin jo tupsahti postilaatikkoon.  Korpikankaan siemen  www.korpikangassiemen.fi  olen sieltä muutaman kerran tilannut ja saanut mitä olen halunnut.  Se on sitten eri asia miten ne ovat kasvaneet ammattitaidottomassa hoidossani.  Orvokit taitavat olla kukkia, jotka jokainen saa kukkimaan.

 

 

 

Viikko jouluun

17.12.2011 - 11:47 / Kategoriat: koti, kukat, leivonta, ruoka

Aloitin joulusiivouksen saunanpesusta.  Ei ole halua jättää kaikkea lähemmäksi joulua, kun töissäkin täytyy käydä.  Taatelikakunkin leivoin.  En ole muistanut kuinka hyvää se on.  Nyt olen leiponut sitä pari kertaa.  Ohjekin on niin yksinkertainen.

Taatelikakku

Pussi taatelipalasia

2 dl sokeria

n. 1,5 dl vettä

200g voita

2 kananmunaa

3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Taateli, vesi ja sokeri keitetään soseeksi.  Lisätään voi lämpimään soseeseen.  Lisätään munat yksitellen.  Lopuksi jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri varovasti sekoittaen.  Paistetaan 180-200 asteessa vajaa tunti.

Istutin kolmannen joulukukkasen.  Jos edes sen kukinta riittää jouluun saakka.  Tämä kuva on kyllä viime joululta.  Kaunis sekin oli.

Kesäinen kuva

28.11.2011 - 09:59 / Kategoriat: kukat, puutarha

  Oli ihan pakko laittaa edes yksi viime kesäinen kuva muistuttamaan tulevasta keväästä ja kesästä.  Pidän minä syksystäkin erittäin paljon.  Pimeät päivät vain vaativat enemmän tsemppaamista.  Silloin haluaa löytää jotain piristystä päivään.

Kukinta jatkuu

21.10.2011 - 10:15 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu

Kukinta jatkuu ulkona ja pian sisälläkin.  Lupiinit aloittivat toisen kukinnan.  Kuva on otettu 10.10.

 Ne haluavat loistaa syksylläkin.  Monet muutkin kasvit tekevät toisen kierroksen.  Kertooko se jostakin suuremmasta, en tiedä.  Lumipallohortenssiakin teki pihassani yhden kukan näin syksyllä.

Kukintakautta voi jatkaa syksyllä.  Istuttamalla itse joulukukat saa niistäkin iloa pitkäksi aikaa.  Minä istutin tasetteja koriin. 

 Ne ovat vielä alkuvaiheessa.  Mullan peitoksi voisi laittaa jotain vihreää.  Kunhan ne nyt ensin kukkivat.

Vielä on ruskaa jäljellä

02.10.2011 - 16:18 / Kategoriat: kukat, luonto, puutarha

Ruskan aikana on ihana ulkoilla jä nauttia värikylvystä.  Aurinko paistaa ja puut hehkuvat.  Kerrankin on kuuleman mukaan etelässä parempi ruska kuin Lapissa.

Kameran kanssa on mukava seikkailla teillä ja poluilla.  Aina löytyyjotain kuvattavaa luonnosta ja puutarhasta.  Vielä on ollut niin lämmintäkin, että kukat jaksavat kukkia.  Dahliat kukoistavat kun vaan on tarpeeksi lämmintä.

Kehäkukatkin ilahduttavat minua.  On jo kolme vuotta kun olen ne taimina istuttanut ja ne siementävät seuraksi vuodeksi ihailtavaa.  Ikävä kyllä dahlia menehtyy heti kun tulee hallaa.  Ne olisi talvetettava kellarissa tai viherhuoneessa.  Niitä minulla ei ole.  Taidan ostaa kuitenkin ensi vuonnakin dahlian.  Se on menestynyt paremmin kuin pelargonia.

Sateen väistyessä

18.09.2011 - 14:48 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu, metsä, puutarha

Sateenkaarenpää oli aika lähellä tällä kertaa mökillä.  Aarretta ei löytynyt, ainakaan rahallista.  Syksyn kauneutta ihailin puutarhassa ja metsässä.  Kukkasipuleita tuli istutettua n. 250 kpl.  toivottavasti myyrät eivät intoudu sipulinsyötiin.  Tuomenoksia ja -silppua hiukan laitettiin päälle, mutta saa nyt nähdä mitä tapahtuu.

Dahlia kukkii vielä aivan hurjasti.  Ensimmäiset pakkaset kyllä sen vievät, mutta hetken saan vielä ihailla kukkaa.

 Puolukoita ei ollutkaan niin paljon kuin luulin.  En tiedä oliko joku ehtinyt ensin vai mitä oli tapahtunut.  Kolmisen litraa vain tuli noukittua.  Vähän noukin sieniäkin, kangasrouskuja suolasieniksi.  Olen sienenpoiminnassa aivan noviisi.  Kaikki on kuitenkin kotiinpäin.

Auringonkukat

04.09.2011 - 09:46 / Kategoriat: kukat, luonto

Porin kaupunki istutti muutamalle joutomaalle auringonkukkapellon ja nyt ne ovat valmiina poimittavaksi.  Minäkin kävin hakemassa niitä nipullisen.  Vielä ei ollut kovin moni noudattanut kehoitusta käydä katkomassa kukkia omaan käyttöön.  Tämä oli hieno kädenojennus kukista pitäville kaupungilta.  Joutomaat saadaan näin hyvään käyttöön kaunistamaan kaupunkia.  Keltainen pelto on pitkään ihailtavana ja kun siitä saa vielä viedä palasen kotiin niin tulee oikein hyvä mieli.  Lisää tällaisia ideoita.  Ne eivät ole kalliita toteuttaa ja moni saa siitä iloa.

  

Kesäkukkapenkin komistus

20.08.2011 - 13:57 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Kesäkukat ovat pian muisto vain, mutta toivottavasti penkin kaunistukseksi pystytetty ja maalattu pienoispatsas pysyisi kunnossa ensi kesään.  En silti missään nimessä toivo lämpimiä ilmoja talveksi.  Musta talvi olisi minulle kauhistus. 

 

Kesäkukista kaikkein parhaiten ovat monena vuonna menestyneet samettikukat.  Ne vain runsastuvat syksyä kohti mennessä.  Ainoina siemenistä istuttamani, jotka ovat kasvaneet.  Toisaalta minulla on vielä oppimista kasvupaikan suhteen.  Kaikki kukat eivät menesty joka paikassa.

Olen istuttanut kirsikkapuun versoja ja odotan jännittyneenä säilyvätkö ne talven yli ja kasvavatko ne.  Tosin lähistöllä liikkuu rusakko tai useampi.  Niitä vastaan on suojattava taimet.  Lisäksi myyrät alhaalta ja peurat ylhäältä vainoavat taimiani.  Harrastaja puutarhuri on ahtaalla taimiensa puolustajana,

Jättipalsami ja horsma

01.08.2011 - 15:08 / Kategoriat: kukat, luonto

 

Tässä nämä paljon manatut kukat taas ovat.  Jättipalsami ja horsma, kauniisti kukkivina.  Olen ollut paljon liikekannalla lähimetsissä ja ihaillut palsamin kukintaa joka levittäytyy avoimiin paikkoihin.  Kyllä ne kauniimpia ovat kuin nokkospöheiköt, joihin ei kesävaatteissa tohdi mennä.  En tiedä sen paremmin palsamin historiaa, mukava niitä kuitenkin on katsella. 

Eivät ne tietysti sitten ole mukavia jos ne valtaavat puutarhassa omilta kasveilta paikan.  Kyllä ne minun puolestani saavat rehottaa miten haluavat penkoilla ja ojanpientareilla.  Eivät ne taida aiheuttaa allergiaoireitakaan niin paljon kuin esimerkiksi pujo, jota nyhdetään välillä porukalla ylös.  Ainakin täällä Porissa.

Rivitalon satoa ja kukintaa

28.07.2011 - 09:58 / Kategoriat: kukat, puutarha

Heinäkuun helteet ovat saaneet kukkani kukkimaan ja pieniä satotoiveitakin on.  Tarhapäivänlilja on aukaissut kauniit kaksiväriset kukkansa.  Siinä on nuppujakin vielä varalla.

Keijunmekko on kohta päätepisteessä.  Se kurottautuu kohti taivasta aitaan kiinnitetyssä oksassa.  Tämä on toinen vuosi kun oksa on käytössä.  Karahka ei mennyt miksikään talven pakkasissa.  Kuoria se täytyi tietysti ennen käyttöä.

 Paprikanikin alkavat antaa satoa.  En ole varma ehtivätkö ne kypsyä.  Mukava kuitenkin, että ne kasvavat.

 Omenapuustakin on odotettavissa satoa.  Valkeakuulas on hyvä omena tuoreena, mutta ei oikein hilloksi mielestäni taivu.

Poutapilvi

24.07.2011 - 15:25 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu

Vähän alkaa jo kaivata poutapilviä.  Sadetta ja ukkosta on saatu ihan riittävästi.  Säät ovat muuttuneet jotenkin uhkaaviksi.  Toisinaan tuntuu, ettei ennenvanhaan ollut tällaisia ilmoja.  Jos ei ole hellettä niin on ukkosta ja sadetta.  Missä ovat kauniit tuuliset kesäpäivät, 21 astetta lämmintä ja auringonpaiste.  Ainakaan minua eivät kuumat helteet miellytä.

Kukatkin alkavat nuokkua, on sitten liikaa lämpöä tai sadetta.

Viime kesänä jäi maahan neilikka ja se oli koko talven vihreänä ja intoutui tänä kesänä kukkimaan.  Eivät siis kaikki kesäkukat ole yksivuotisia.  Kokeilemalla tämäkin selvisi.  Tai jos olen rehellinen niin unohtamalla kukkapenkin kääntö syksyllä.

Sormustinkukka

14.07.2011 - 13:54 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Yhden kukkavarren jaksoi sormustinkukkani tänä vuonna kasvattaa.  Itsestään siementävä kukka siirtyy paikasta toiseen,  kukkapenkkiä kun tulee välillä myllättyä , ei tiedä aina missä kohtaa se tänä vuonna suvaitsee kasvaa.  Se on silti sitkeä kasvi.  Tämäkin on kukasta otetuista siemenistä muutama vuosi sitten istutettu.  Se kasvattaa ensimmäisenä vuonna kukkimattoman version ja vasta seuraavana vuonna se kukkii.

Kukka ei sovi lapsien syötäväksi koska se on lievästi myrkyllinen.  Kaunis se on yksinäänkin, mutta ryhmänä monin verroin kauniinpi. 

Mustikanpoimintaa ja muuta höpinää

11.07.2011 - 17:12 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu, metsä, puutarha

Lähdin mustikan kypsyyttä tarkastelemaan ja otin pienen kipan mukaani piirakkamarjat saadakseni.  Onneksi en ottanut isompaa, hyttysiä oli kimpussani enemmän kuin kiinalaisia.  Vihdoin itseni koivunoksalla toisella kädellä ja toisella noukin.  Sain sentään kipan täyteen.  Toivottavasti ensi viikonloppuna on viileämpi tai edes tuulisempi säätila.  Sadettakaan en toivo.  Sitä on saatu tänäkin viikonloppuna monta milliä.

Kukkiakin ehdin ihailemaan.  Lapinvuokkona tuntemani keltaiset kukkaset ovat ehtineet kukintaan saakka.  Ne ovat sen verran arkoja etteivät talvehdi maassa vaan ne on talvetettava kellarissa.  Monena vuonna ne ovat lähteneet uudestaan kasvuun.  Ne sopivat hyvin kesäkukkien seuraksi kukkapenkkiin.

Samettikukat ja ahkeraliisat värittävät kukkapenkkiä mukavasti.

Mökin takapiha

08.07.2011 - 13:22 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu, puutarha

Mökin takapiha on vähän varjoinen ja jää usein huomioimatta.  Sinne on istutettuna jostakin saatuja taponlehtiä.  Metsästä siirretyt kotkansiivet ovat myös kotiutuneet sinne hyvin.  Siellä niiden on hyvä kasvaaTaponlehtikin saisi siellä levitä, mutta se ei halua lähteä sieltä minnekään.  Etupihalle usein istutetaan kaikkea värikästä.  Takapihakin kaipaisi vähän lisää väriä.  Mieluummin sellaista joka ei vaadi huolenpitoa.  Värikäslehtisiäkin varjokasveja varmasti on.  Täytyypä taas syksyn tullen tutustua kasvikatalogeihin. 

Rivitalon ruusut

01.07.2011 - 09:45 / Kategoriat: kukat, puutarha

Olen saanut nauttia muutaman päivän ruusujen kukinnasta.  Keltainen pensasruusukin on intoutunut kukkimaan.  Se ei pidä ollenkaan sateesta, joten nämä hellepäivät ovat   kukkien kannalta mukavia.  Tietysti minunkin, joka olen saanut niitä ihailla.  En hellepäivistä muuten piittaa.  Tällaiset pensasruusut sopivat hyvin rivitalonkin puutarhaan.  Ne eivat kasva kovin korkeiksi ja niitä on helppo karsimalla pitää sopivan kokoisina.

Kukkien kasvu

30.06.2011 - 10:30 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Navetan päätyyn istuttamani maksaruoho on kasvattanut lähes kämmenen kokoiset lehdet.  Samoin tunnistamaton kasvi vieressä kasvattaa aina suuremmat lehdet kuin toisessa paikassa.  Lehmien pito on loppunut navetassa 40 vuotta sitten.  Mahtaako sitä kasvuvoimaa enää sieltä olla jäljellä.  Puucee on tosin lähellä eli navetan vieressä, johon ihmisten lantaa on 100 vuotta samaan paikkaan ulostettu.  Joka vuosi se kyllä tyhjennetään.  Kaupan lannoitteita en ole käyttänyt.  Hienoa on joka tapauksessa, että kukat kasvavat.

Juhannuksen mietteitä

27.06.2011 - 09:29 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Saunavihtojen tuoksu juhannussaunassa tuo mieleen kesäisen koivikon.  Juhannus on keskikesää ja siitä alkaa laskeutuminen syksyyn.  Kaikki linnut ovat saaneet poikasensa.  Lentoharjoitukset alkavat ja muutaman viikon päästä muuttolinnut ovat lähteneet.  Ruokaa on hyönteissyöjillä riittänyt.

Tänä vuonna täällä Pohjois-Satakunnassa taitaa tulla hyvä mustikkasato, kun ei ole ollut halloja eikä kuivuutta.

Puutarhatöissä on pieni luppoaika, ruohonleikkuuta ja muuta siistimistä lukuunottamatta.  Nyt on aika ihailla kukkivia ruusuja ja muita kukkia.

Kukat

20.06.2011 - 16:29 / Kategoriat: kukat, puutarha

Maalta palatessa meitä odotti rivitalomme etupihalla auenneet punaiset päivänkakkarat (robinssons red)

 Tosin pikkusydämet ovat melkein vallanneet koko kukkapenkin.  Lumipallohortensiakin on jo kasvanut.  Se kukkii vähän myöhemmin.  Kyllä kukista on iloa koko kesäksi kun valitsee vähän eri aikaan kukkivia.  Taustalla marjakuusama viheriöi ja kasvattaa syötäviä marjoja.  Nurkassa kotkansiipi yrittää sinnitellä särkyneen sydämen varjossa.

Sateen jälkeen

19.06.2011 - 17:29 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Voi sitä ininän määrää.  Hyttysten kesä on lyhyt, mutta sitäkin kiihkeämpi.  Ne viettävät sateen jälkeen verenimentäjuhlia, joihin muut ovat pakotettuja osallistumaan.  Päivät ja illat kuluvat käsiä yhteen läpsytellessä.

Sateen jälkeen kukat näyttävät hehkuvan vielä kauniimmin kuin muuten.  Vesi on jokaiselle elolliselle tärkein eliksiiri.  Ilman sadetta ei tule kukkia, ei satoa eikä kasvua.  Toisinaan sitä tuskittelee sadetta ja manailee.  Kaikki vihreys on kuitenkin sateen ansiota, joten kiitän sadetta kasvusta ja kukinnasta.

Juhannusruusukin yltyi kukkimaan viikkoa ennen juhannusta.  Kukassa ovat myös lupiinit, alppiruusu, iirikset, akileijat, pieni kevätsydän ja tietenkin vihdoin istutetut, ostetut kesäkukkaset.

Sipulit ovat kasvaneet komeasti ja pinaatti ehti kukkaan.  Olisi töytynyt korjata satoa jo viikko sitten.  Se onkin harmi tässä mökillä kasvattamisessa, että ei näe kaikkea kasvua kuin viikon välein.  Jos istuttelee paljon hoidettavia kasveja, niin viikonloput menevät niitä hoidellessa.  Ei näin mökillä silti tarvitse olla niin tiptop.  Onneksi siippa hoitelee ruohonleikkut ja muut isommat hommat.

Kukkia nämäkin ovat

14.06.2011 - 16:11 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu

Paljon on kukkia maailmassa.  Useimmat kasvavat ilman ihmistä ja kasvatusta.  Koiranputket, Lupiinit ja voikukat ovat hyviä esimerkkejä hyvästä kasvusta.  Ihan kauniita kaikki omassa paikassaan.  Me vain emme halua niiden tunkeutuvan omalle reviirillemme. 

  Jos voikukkien antaa kasvaa omalla pihamaalla tällä tavalla, niin ruohoa tuskin näkyisi.  Tämä kuva on onneksi heinäpellon kasvustoa. Näitä siemeniä en haluaisi omalle ruohokentälleni.  Tuskin tästäkään pellolta lehmille riittää rehuksi asti paljonkaan.  Niitty on kaunis jos siinä on paljon erilaisia kukkia.  Siinä viihtyvät perhoset ja mehiläiset saavat mettä.

Pieni puutarha

09.06.2011 - 09:16 / Kategoriat: kukat, luonto, puutarha

Pieni rivitalon puutarhani alkaa olla vähän liian pieni isolle Lumipalloheisi kukkapensaalle. Heisi kasvaa jopa 4-5 metriseksi. Se on niin upea kukkiessaan, ettei sitä malttaisi siirtää eikä hävittää.  Täytyy vain yrittää puikkelehtia väleissä.  Nyt on vielä ahtaampaa kun runsaskasvuinen humala kasvaa monen sentin päivävauhdilla takapihalle rakennettuun porttiin.  Se kurkottelee jo viereiseen omenapuuhunkin.

Toiset kukat vasta aloittelevät kukintaa.  On hienoa kun kukat kukkivat eri aikaan.  On koko ajan ihailtavaa ja kuvattavaa.  Pieni piha vain asettaa rajoituksia.  Jos kasvit alkavat rönsyillä kovin voimakkaasti naapurin puolelle niin siitä ei aina hyvää seuraa.  Naapurin kukkia on kyllä mukava ihailla ja katsastella mitä mukavaa he ovat keksineet tänä kesänä. Hyviä ja kauniita naapureita ovat myöskin fasaanit.  Ikkunasta katsellessa ne tulevat pihaan saakka, mutta kun niitä lähestyy ne lähtevät rääkäisten pakoon.  Ne ymmärtävät väistää naapuria.

 

Särkynyt sydän

06.06.2011 - 10:00 / Kategoriat: kukat, puutarha

Särkynyt sydän on nimestään huolimatta kiitollinen kasvatettava.  Uskollisesti se kasvaa ja kukkii joka kesä.  Se ei ole millänsäkään siirtelystä ja uudelleen istuttamisesta.  Se pitää olostaan puolivarjoisessa paikassa.  Sen varret ovat rennot ja se pitää tukea.

Muita hyviä kasvatettavia ovat minun kokemukseni mukaan vuohenjuuri ja ja pikkusydän.  Niiden kanssa pärjää huolettomampikin puutarhuri.  Voi lähteä vaikka lomareissulle ja ne pärjäävät jos ei nyt ihan hillitön helle tule.

Kasvua odotettavissa

29.05.2011 - 14:15 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu, metsä, puutarha

                       

Kuusenkerkkä suussani maistui miedosti pihkalta, ei ollenkaan pahalta.  Olisipa viitseliäisyyttä ryhtyä tekemään kuusenkerkkäsiirappia.  Nyt niitä nimittäin on.  Täytyy siis vain tyytyä napostelemaan kerkkiä ohi kulkiessa.

Istutuspuoli alkaa puutarhapuolella olla lopuillaan, viimeiset kukat vielä istutan.  Palava rakkaus niminen kukkanen löysi paikkansa vanhan navetan päädyssä olevaan kukkapenkkiin.  Se on perinnekasvi, joten se sopii hyvin mökin pihaan.

Rivitalon pikkupuutarhaan istutan ruukkuun Keijunmekon.  Se on reheväkasvuinen kesäköynnös.  Tietysti samettikukkia pitää olla joka puutarhassa.  Ne kestävät auringonpaahteen ja syksyllä kylmää.  Kokeilija kun olen niin istutan seinustalle pari paprikan taimea ja kuukausimansikkaa.  Taimet on jo ostettu.

Sitten voi vain odotella kasvun ihmettä.  Kylmää on vielä ollut, se vähän viivästyttää.  Hallaa ei enää soisi tulevan.  Näillä leveysasteilla sitä voi kyllä olla koska vain.  Muutama vuosi sitten halla vei viikkoa ennen juhannusta istutetut kesäkurpitsan taimet.

Kesä on auki

22.05.2011 - 16:43 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu, puutarha

Kesä on auennut katsojalle ja kokijalle.  Pääskyset ovat saapuneet, taivaanvuohi lentää korkealla ja käki on kukkunut ensimmäiset sävelensä.  Kesää on odotettu pitkän talven ja kevään ajan.  Kesä on hujauksessa ohi.  Kesästä on otettava kaikki irti.  Kasvun ihmettä olisi mahtavaa seurata jatkuvasti läheltä.  Työt vähän jarruttavat harrastuksia.

Ruoho kasvaa ainakin, jos muut kasvit vielä vähän vartoilevat.  Voikukat kasvavat ilman viljelyä.  Miksi vaivautua istuttamaan kukkia ja maksamaan itsensä kipeäksi taimista, jotka saattavat kuolla seuraavana talvena.  Tavoitteita pitää olla.  Jos yksikin monivuotinen puu, pensas tai kukka selviää pari vuotta tai enemmä, niin tavoite on saavutettu.

                   

Viime vuonna istutettu Mongolian vaahtera selvisi talven yli.  Vähän oksien päät paleltuivat, mutta ne eivät ole haitanneet lehtien tuloa.  Aina on arvelluttavaa istuttaa 1 ja 2 alueen kasveja kolmos alueelle.  Joskus se uskallus palkitaan.

                                                         

Pöyhein vähän kivikkoistutuksianikin.  Ne ovat vasta heränneet kasvamaan.  Kivikkokasvit ovat aivan oma lajinsa.

Kohta kukkivat kirsikka- omena-ja luumupuut, toivottavasti.

Paluu arkeen

15.05.2011 - 11:26 / Kategoriat: kukat, puutarha

Lomalta palattuani tarkistin takapihan tilanteen.  Vuohenjuuret olivat kukassa.  Pari tulppaaniakin oli ilmestynyt.  Ne muutamat lämpimät päivät antoivat vauhtia kesän tulolle.  Jotenkin oli sellainen tuntu, että kaupungissa oli kesä edistynyt enemmän kuin mökillä.  Ainoastaan 60 km erottaa puutarhat toisistaan.  Seinän vierusta on tietenkin lämpimämpi kuin avoin tuulinen paikka pellon reunassa.  Nyt alan suunnittella, mitä seuraavaksi istuttaisin.  Keväällä on aina kova istuttamisen palo, joka hiipuu juhannukseksi.  Palo ilmaantuu taas elokuussa sadonkorjuun aikaan.  Kunhan vain sen verran olisin innostunut, että jaksaisin silloin tällöin kastella.  Ainakin täällä etelänpuoleisessa rivitalon takapihalla, jossa lämpö saattaa aurinkoisina päivinä nousta yli 40 asteeseen.

Mausteyrtit ja ruttojuuri

10.05.2011 - 15:37 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu, puutarha, ruoka

Jos pitää lipstikan mausta niin sellaisen kannattaa istuttaa.  Se kasvaa vaatimattomassakin kasvupaikassa.  Kun sen kerran on istuttanut niin sitä ei tarvitse hoidella.  Sitä voi jakaa helposti. Kuivattuna lehdet ovat hyvä mauste keittoihin ja pataruokiin.  Maku on aika voimakas.

Toinen mukava maustekasvi on ruohosipuli.  Siitä saa nopean kastikkeen kalan ja perunan kanssa.  

Laitan kattilaan 

30-50 g voita,vettä, ruohosipulia,suolaa

Vaihtoehtoisesti nakkipalojen kanssa siitä saa erilaisen kastikkeen.  Ruohosipuli on mielestäni parempi säilöä silppuna pakastamalla.  En istuta tilliä ja persiljaa enää lainkaan siemenistä.  Ostan kumpaakin yhden taimipurkin, josta riittää jaettuna ja istutettuna pitkäksi aikaa. Persilja kasvaa uudestaan kun sitä leikkaa.

Ruttojuuri

Ruttojuuren kukat ovat nousseet ennen lehtiä niinkuin aina.  Aina kun ruttojuuresta puhutaan, sanotaan sen leviävän kuin rutto.  En ole sellaista havainnut.  Istutin yhden sellaisen mökin pihaan n. 5 vuotta sitten.  Kasvusto on levinnyt ympäristöön metrin verran.  Se ei ole paljon verrattuna lupiiniin.  En sitäkään koe vaivaksi.  Onhan se kaunis kasvi.Näin karussa pihassa, jossa on kiveä välillä paljon enemmän multaa, niin kaikki kukat ovat plussaa.  Mäntyjä ja katajia riittää, ja kallioita.

Maaseudun elämää

08.05.2011 - 16:44 / Kategoriat: kukat, luonto, maaseutu, puutarha

Maaseudulle tullessa elämä vaikuttaa uneliaalta ja hiljaiselta.  Vähän aikaa seurailtuani tapahtumat alkavat piirtyä silmiin ja ajatuksiin.  Pellot ovat vielä mustia, mutta maanviljelijät ovat lähtövalmiita traktoreineen.  Osa maanviljelijöistä on toki kylvänytkin.

Meikäläisen kasvimaallakin on jo muutama lapionpisto tehtynä.  Olen parin päivän sisällä istuttanut syyshortensia, luumupuun (Kuntalan punaluumu) ja alppiruusun (Mikkeli).  Kesäkukkien kanssa en aio tänä vuonna kiirehtiä.  Vielä voi tulla pakkasia monta kertaa. 

Linnut perustavat perheitä.  Erityisesti rastaat ovat olleet aktiivisia.  Ne ajavat häiritsevät varikset joukolla pois pesintää häiritsemästä.  Monta muutakin tapahtumaa olen huomannut näinä parina päivänä, minkä olen viettänyt täällä maaseudulla mökin pihallamme.

Kaikki mitä omin silmin näet, omin korvin kuulet ja nenällä haistat, niiden yhteissumma on kevään tunnelma.  Jopa ojassa nähty sammakonkutu ja lähistöltä kuultu kurnutus.   Pellon toisella laidalla kukkiva raita on kaunis. 

Metsä kauniissa keväisessä auringonpaisteessa kutsuu luokseen.

Sisäkukat

01.05.2011 - 17:51 / Kategoriat: kukat

Kylmää Vappua.  Ei paljon mieli tehnyt ulos puutarhaan.  Käytiin vain vähän katsastamassa vapun juhlijoita torilla.  Teki mieli vain istua sisällä ja ihailla ruukkukukkasia, joita minulla ei ole paljon pienistä tiloista johtuen.  On Saintpaulia, Mustanmeren ruusu, cloksia ja pari appelsiinin siemenistä istutettua tainta.  Muistelin juuri viime vuonna hävitettyä Crotonia.  Se ehti kasvaa melkein kattoon saakka ja kukki juuri ennen hävitystä ainoan kerran.  Sääli sitä oli poistaa, mutta se ei vain mahtunut olemaan.  Eteisessä se sai viimeiset viikot olla, ennenkuin kannoin sen ulos. Tässä se nöyränä odottaa viimeistä tuomiota.

Kevät on tullut

22.04.2011 - 16:35 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

 Perhoset ja sisilisko ilahduttivat minua kun olin kameran kanssa liikkeellä.  Nyt vasta tuntuu ja tuoksuu kevät.  Pitkän talven jälkeen auringon lämpö sai esiin leskenlehtien lisäksi ainakin yhden viime syksynä istuttamani lumikellon.  Vielä on liian aikaista sanoa menestyvätkö ne luontopolkuni varrella. 

Koivunkylki houkutteli perhosia.  Mahtoivatko saada mahlaa vai houkutteliko vain aurinko.  Puutarhatöihin on mökilläkin ryhdyttävä eikä vain kameran kanssa huvitella.  Omenapuista suojaverkot pois ja oksia karsimaan. Suruvaippa

Isompi alppiruusu oli vähän kärsinyt ja siitä oli katkaistava pari oksaa.  Viime keväänä istuttamani alppiruusu(Nova Zempla) oli pärjännyt paremmin.  Puut olivat suojanneet liialta valolta.  Minulla on kokeilu meneillään.  En aio kastella metsäpolkuni varrella olevia kasveja, muuten kuin istuttaessa.  Saa nähdä miten ne pärjäävät.

Olihan se kompostikin tyhjennettävä.  Meillä on köyhempi malli, ei lämpökompostori.  Hyvin olivat viimekesäiset biojätteet maatuneet.  Siirsin ne metsään jatkojalostumaan ruusupensaani juurelle.  onneksi puuceen tyhjennys ei ole minun hommani.

Rivitalon piha

16.04.2011 - 11:20 / Kategoriat: kukat, puutarha

Piha ei ole suuri, mutta sekin vaatii jossain määrin hoitoa.  Tänään oli SE päivä kun oli otettava jotain työvälineitä ja alettava hommiin.

Olihan siellä ilon aiheitakin. Tulppaanit olivat nousseet komeasti maanpinnalle.  Vuohenjuuret jo aloittelivat kasvukautta.  Viemäriputken päähän valettu naishahmokin oli jaksanut kantaa maljaansa talven yli.  Naisen pystyttämisestä  en ota kunniaa itselleni.Naapurin kissakin ilmaantui ihmettelemään tekemisiäni.

Lumipalloheisi

14.04.2011 - 10:48 / Kategoriat: kukat, puutarha

Joka vuosi lumipalloheisi kasvattaa hienot kukat, kunhan vaan muistaa joka välissä myrkyttää.  Kukka on haluttua syötävää ötököiden joukossa.  Ne ymmärtävät hyvän päälle.  Pian taas onkin aika aloittaa ensimmäisellä kevätmyrkytyksellä.  Samalla tulee sitten ruiskutettua omenapuut ja marjapensaat.

Kielot, valkovuokot ja rentukat

12.04.2011 - 09:12 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Kaikkia näitä olen yrittänyt siirtää luonnosta omaan puutarhaani.  Vähän huonolla menestyksellä.  Kielot ehkä parhaiten ovat onnistuneet.  Vielä täytyy odottaa muutama viikko ennenkuin tiedän onko viime vuonna siirtämäni kielontaimet onnistuneet juurtumaan.  Siirron tein keväällä ennen kukintaa.

 Rentukan istutus ei onnistunut lainkaan.

 Valkovuokkojakin täytyy käydä ihailemassa muualla.  Vaikka niitä on paljon monissa metsissä niin pohjoiseen Satakuntaan ne eivät ole levinneet.

Kesän odotusta

10.04.2011 - 09:53 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Etsiskelen koko ajan kesän merkkejä.  Talven kourat alkavat päästää otettaan,

Talon reunalla, eteläpuolella, nousee tulppaanin tynkiä, muuttolinnut lentävät ylilentoja, joka päivä ollaan lähempänä kesää.

Mökillä pöntöt odottavat asukkeja.  Pälvet suurenevat.  Pian pääsen tekemään istutustöitä.  Talven jäjiltä ainoat vihreät havupuiden lisäksi ovat aina terhakkaat Hertta-vuorenkilvet.

Viime kesänä

09.04.2011 - 10:00 / Kategoriat: kukat, maaseutu, puutarha

Näin keväällä on mukava muistella viime kesää ja odotella uuden kesän tulemista.  Muistella perhosten leikkiä ja kauniita kesäpäiviä.

 Pitkiä lenkkejä metsäpoluilla suopursujen tuoksuessa.

Mukavia hetkiä tulen ääressä.

Mitä kaikkea tämä tuleva kesä tuo tullessaan.  Mahtaako ollakin niin, että odotus tulevasta on mukavampaa kuin varsinainen tapahtuma.

Kukat

20.03.2011 - 10:11 / Kategoriat: maaseutu, puutarha, kukat

Kukat ovat puutarhurille silmän ilo ja sydämen täyttymys.  Niitä täytyy kuvata ja ihailla monesta suunnasta. 

 

                          

 

    

MAINOS